Miksi en tee microbladingia?
Opiskelin tekniikan itse ja päätin valita toisin.
Kun valmistuin kestopigmentoinnin peruskoulutuksesta vuonna 2015, aloitin työskentelyn koneellisella kestopigmentoinnilla.
Olin investoinut ammattikäyttöön tarkoitettuun kestopigmentointilaitteeseen noin 3000 euroa, ostanut pigmentit ja neulat ja aloittanut uuden urani täynnä intoa.
Sitten vuosina 2016- 2017 tuli microblading.
Tuntui, että yhtäkkiä siitä puhuttiin kaikkialla.
Microbladingia markkinoitiin uutena, helppona ja erittäin luonnollisena tapana tehdä kulmakarvoja. Asiakkaat kysyivät sitä jatkuvasti, uusia microblading-tekijöitä ilmestyi kaikkialle ja välillä tuntui siltä, että kaikki halusivat vain microbladingia.
Ja minä?
Minä istuin kalliin kestopigmentointikoneeni kanssa ja ihmettelin, mihin asiakkaat katosivat.
Yrittäjän näkökulmasta tilanne oli aika selvä. Jos asiakkaat haluavat microbladingia, ehkä minunkin täytyy opetella tekemään sitä.
Halusin pysyä kilpailukykyisenä.
Niinpä varasin kalliin yksityiskoulutuksen microbladingiin.
En mennyt sinne todistamaan itselleni, että tekniikka olisi huono. Päinvastoin. Menin sinne oppimaan sen, jotta voisin ottaa microbladingin osaksi omia palveluitani.
Mutta koulutuksen aikana tapahtui jotain aivan muuta.
Mitä microblading oikeastaan tarkoittaa?
Jo tekniikan nimi kertoo jotain siitä, miten toimenpide tehdään.
Sana blade tarkoittaa terää.
Microbladingissa kyse ei kuitenkaan ole tavallisesta yhtenäisestä veitsenterästä. Työvälineen kärki muodostuu hyvin ohuista, tiiviisti vierekkäin asetetuista neuloista. Tällä kärjellä vedetään ihoon karvoja jäljitteleviä viiltoja, joihin pigmentti viedään.
Kun näin ensimmäistä kertaa käytännössä, miten tekniikka tehdään, pysähdyin.
Minulle oli selvää, että tässä ihoa käsitellään aivan eri tavalla kuin koneellisessa kestopigmentoinnissa.
Koneella työskenneltäessä neula liikkuu nopeasti ylös ja alas ja pigmenttiä viedään ihoon pistemäisesti.
Microbladingissa työvälinettä vedetään ihoa pitkin ja ihoon muodostetaan viilto.
Siinä vaiheessa minun oli pakko kysyä.
Muistan edelleen keskustelun kouluttajani kanssa.
Kysyin häneltä suunnilleen:
“Hetkinen. Tässähän iho traumatisoituu mekaanisesti aika voimakkaasti?”
Hän vastasi, että kyllä.
Kysyin tietenkin seuraavaksi, miksi tekniikkaa sitten tehdään ja opetetaan.
Muistikuvani mukaan vastaus oli hyvin yksinkertainen: koska microblading oli erittäin suosittua ja asiakkaat halusivat sitä.
Minulle se oli melkoinen herätys.
Suosio ei poista tekijän vastuuta
Olin tullut koulutukseen oppimaan uuden palvelun, jolla oli valtavasti kysyntää.
Olin maksanut koulutuksesta paljon.
Olin käyttänyt siihen aikaa.
Ja yrittäjänä tiesin erittäin hyvin, että microbladingilla olisi silloin voinut tienata hyvin.
Olisi ollut helppoa vain aloittaa.
Mutta siinä vaiheessa jouduin kysymään itseltäni yhden aika epämukavan kysymyksen:
Olenko valmis tekemään asiakkaan iholle jotain vain siksi, että se on suosittua ja sillä voi ansaita rahaa, jos itse epäilen sen seurauksia?
Minun vastaukseni oli ei.
Ammattilaisena olen vastuussa siitä, mitä teen toisen ihmisen iholle.
Asiakas voi pyytää jotain. Jokin tekniikka voi olla muodikas. Koko ala voi puhua siitä.
Mutta loppujen lopuksi minä olen se ihminen, joka ottaa työvälineen käteensä ja tekee toimenpiteen.
Suosio ei poista tekijän vastuuta.
Vuonna 2016 päätin käyttää omaa järkeäni, logiikkaani ja tervettä maalaisjärkeäni.
Kun olin nähnyt, miten tekniikka toimii, en ollut valmis tekemään sitä asiakkaideni iholle vain siksi, että kaikki muutkin tekivät.
Ja siihen minun microblading-urani oikeastaan päättyi melkein ennen kuin se ehti alkaa.
Myöhemmin sain vahvistusta myös alan ammattilaisilta
Myöhemmin osallistuin alan kongressiin, jossa yksi ammattilaisista piti kokonaisen luennon microbladingista, ihon traumatisoitumisesta ja tekniikkaan liittyvistä ongelmista.
Muistan sen hyvin, koska aihe oli minulle henkilökohtaisesti kiinnostava.
Asia, jota olin itse miettinyt jo koulutuksessa nähdessäni tekniikan käytännössä, nostettiin nyt esiin ammatillisessa koulutuksessa kokonaisena aiheena.
Se vahvisti tunnetta siitä, että vuonna 2016 tekemäni päätös oli ollut oikea.
Kun päivitän tätä vanhaa artikkeliani nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, olen tarkistanut myös, mitä aiheesta kirjoitetaan nykyisessä lääketieteellisessä ja ammatillisessa kirjallisuudessa.
Microblading kuvataan niissä tekniikkana, jossa ihoon tehdään pieniä viiltoja tai uurteita neuloista muodostuvalla käsityövälineellä ja pigmentti viedään niiden kautta ihoon. Kirjallisuudessa käsitellään myös mahdollisia komplikaatioita, kuten tulehduksia, infektioita, pigmenttimuutoksia ja granulomatoottisia reaktioita.
Tämä ei tarkoita, että jokaiselle microbladingia ottavalle syntyisi ongelmia.
Ei tietenkään.
Mutta minulle se vahvistaa yhden tärkeän asian: huoleni ihon toistuvasta mekaanisesta traumatisoinnista ei syntynyt tyhjästä.
Mitä olen itse nähnyt vuosien aikana?
Tämän jälkeen olen nähnyt työssäni paljon kulmakarvoja, joihin on aikaisemmin tehty microbladingia.
Olen nähnyt myös kauniisti haalistuneita töitä.
Haluan sanoa sen ääneen, koska tarkoitukseni ei ole väittää, että jokainen microblading päättyisi ongelmiin.
Mutta olen nähnyt myös paljon muuta.
Olen nähnyt ihoa, jossa vanhojen karvavetojen kohdalla näkyvät edelleen jäljet. Olen nähnyt ihon rakenteen muuttuneen ja alueita, joiden kanssa uuden kestopigmentoinnin tekeminen ei enää ole aivan yksinkertaista.
Minulla on vuosien varrelta myös paljon omia valokuvia tällaisista tapauksista.
Siksi oma suhtautumiseni microbladingin jatkuvaan uusimiseen on erittäin varovainen.
Minun oma ammatillinen periaatteeni on ollut jo pitkään selkeä:
En suosittelisi microbladingin tekemistä samalle ihoalueelle jatkuvasti uudelleen. Itse pidän kahta käsittelykertaa rajana, jonka jälkeen en enää lähtisi leikkaamaan samaa ihoa uudelleen.
Haluan tässäkin erottaa kaksi asiaa toisistaan.
Kahden kerran raja on minun oma ammatillinen näkemykseni. En väitä, että lääketieteellisessä kirjallisuudessa olisi olemassa universaali sääntö, jonka mukaan microbladingia saa tehdä tasan kaksi kertaa.
Se on raja, jonka olen itse asettanut sen perusteella, mitä olen vuosien aikana nähnyt asiakkaideni iholla.
“Minulle tehtiin microblading ja melkein itkin”
Yksi asia on jäänyt mieleeni myös asiakkaiden kokemuksista.
Olen tehnyt paljon uusia kulmia asiakkaille, joilla on aikaisemmin ollut microblading.
Kun kerron, etten yleensä käytä puudutusta ensimmäisellä kierroksella, osa heistä säikähtää.
Olen kuullut vuosien aikana yllättävän monta kertaa lähes saman lauseen:
“Minulle tehtiin aikaisemmin microblading ja se sattui niin paljon, että melkein itkin.”
Nämä eivät ole minun sanojani.
Ne ovat asiakkaideni kokemuksia.
Kipu on tietenkin aina yksilöllistä. En voi sanoa, että microblading sattuu kaikille enemmän kuin koneellinen kestopigmentointi.
Mutta olen kuullut saman kokemuksen niin monta kertaa, etten voi myöskään olla kiinnittämättä siihen huomiota.
Kiinnostavaa on ollut se, kuinka moni näistä samoista asiakkaista on koneellisen käsittelyn alettua hämmästynyt siitä, kuinka erilaiselta se tuntuu.
Kyse ei siis ole vain kahdesta erilaisesta tavasta tehdä kulmakarvoja.
Myös tapa, jolla ihoa käsitellään, on erilainen.
Mutta lähes kymmenessä vuodessa asiat voivat muuttua
Haluan sanoa tämänkin rehellisesti.
Siitä, kun itse opiskelin microbladingia, on kulunut lähes kymmenen vuotta.
On täysin mahdollista, että työvälineet ovat kehittyneet. Neulat voivat olla ohuempia, tekniikat tarkempia ja tämän päivän microblading voi olla monella tavalla erilainen kuin se, jota minulle opetettiin vuonna 2016.
Minä en tee microbladingia tänä päivänä.
Siksi en aio myöskään väittää tuntevani jokaista nykyistä microblading-tekniikkaa tai jokaisen nykyisen tekijän työskentelytapaa.
Mutta yksi asia on ollut kiinnostava huomata.
Vuosien aikana olen nähnyt yhä useampien sellaisten ammattilaisten, jotka aikaisemmin tekivät paljon microbladingia, puhuvan itse tekniikan traumatisoivuudesta ja siitä, miksi he eivät enää suosittele sen jatkuvaa toistamista.
Minulle se on ollut jälleen yksi vahvistus siitä, että vuonna 2016 tekemäni päätös oli oikea.
Ainakin minun työssäni ja minun arvojeni kannalta.
Enkä ole katunut sitä.
Kun yksi ovi sulkeutui, päätin tulla paremmaksi jossain muussa
Tässä tarinassa tapahtui kuitenkin jotain, mitä en vuonna 2016 osannut vielä nähdä.
Kun päätin, etten lähde microbladingiin mukaan, minun piti löytää oma suuntani.
Ja minä päätin käyttää energiani siihen, missä halusin oikeasti tulla todella hyväksi.
Yksi niistä asioista oli silmien kestopigmentointi.
Aloin kouluttautua siihen määrätietoisesti. Kävin useita koulutuksia ja opettelin erilaisia silmien kestopigmentointitekniikoita, ripsirajan korostamista, rajauksia ja varjostuksia.
Halusin ymmärtää silmiä.
Halusin oppia, miten silmän muotoa voidaan korostaa kauniisti ja miten erilaiset tekniikat toimivat erilaisilla silmillä.
Kun muut ympärilläni puhuivat microbladingista, minä puhuin silmistä.
Vähitellen silmien kestopigmentoinnista tuli yksi vahvimmista osaamisalueistani.
Jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä yksi urani tärkeimmistä suunnanmuutoksista.
Joskus se, mitä päätät olla tekemättä, vie sinua eteenpäin
Nykyään asiakkaani eivät tule luokseni vain Lahdesta.
Minulle tullaan eri puolilta Suomea, ja vuosien aikana olen saanut myös asiakkaita ulkomailta.
Jotkut ovat yhdistäneet Suomen-matkansa siihen, että tulevat samalla minun asiakkaakseni.
Se tuntuu edelleen aika uskomattomalta.
En tietenkään väitä, että kaikki tämä tapahtui vain siksi, etten alkanut tehdä microbladingia.
Mutta uskon, että sillä päätöksellä oli merkitystä.
Sen sijaan, että olisin lähtenyt tekemään samaa kuin kaikki muut, minun piti löytää oma vahvuuteni.
Ja ehkä juuri siitä syntyi yksi tärkeimmistä asioista, joita olen ammattilaisena ja yrittäjänä oppinut:
Kaikkea suosittua ei tarvitse tehdä.
Joskus pitää uskaltaa pysähtyä ja kysyä itseltään, uskooko itse siihen, mitä on tekemässä.
Vuonna 2016 microbladingista kieltäytyminen tuntui riskiltä. Asiakkaat halusivat sitä, markkinat halusivat sitä ja sillä olisi voinut tienata rahaa.
Mutta vastuu siitä, mitä teen asiakkaan iholle, on minun.
Sitä vastuuta ei voi siirtää muodille, asiakkaan toiveelle eikä sille, mitä kaikki muut sillä hetkellä tekevät.
Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, katson päätöstä aivan eri tavalla.
En jäänyt silloin jostain paitsi. Valitsin oman suuntani.
Ja siitä päätöksestä en ole koskaan katunut.
T. Anna Riski
Olin investoinut ammattikäyttöön tarkoitettuun kestopigmentointilaitteeseen noin 3000 euroa, ostanut pigmentit ja neulat ja aloittanut uuden urani täynnä intoa.
Sitten vuosina 2016- 2017 tuli microblading.
Tuntui, että yhtäkkiä siitä puhuttiin kaikkialla.
Microbladingia markkinoitiin uutena, helppona ja erittäin luonnollisena tapana tehdä kulmakarvoja. Asiakkaat kysyivät sitä jatkuvasti, uusia microblading-tekijöitä ilmestyi kaikkialle ja välillä tuntui siltä, että kaikki halusivat vain microbladingia.
Ja minä?
Minä istuin kalliin kestopigmentointikoneeni kanssa ja ihmettelin, mihin asiakkaat katosivat.
Yrittäjän näkökulmasta tilanne oli aika selvä. Jos asiakkaat haluavat microbladingia, ehkä minunkin täytyy opetella tekemään sitä.
Halusin pysyä kilpailukykyisenä.
Niinpä varasin kalliin yksityiskoulutuksen microbladingiin.
En mennyt sinne todistamaan itselleni, että tekniikka olisi huono. Päinvastoin. Menin sinne oppimaan sen, jotta voisin ottaa microbladingin osaksi omia palveluitani.
Mutta koulutuksen aikana tapahtui jotain aivan muuta.
Mitä microblading oikeastaan tarkoittaa?
Jo tekniikan nimi kertoo jotain siitä, miten toimenpide tehdään.
Sana blade tarkoittaa terää.
Microbladingissa kyse ei kuitenkaan ole tavallisesta yhtenäisestä veitsenterästä. Työvälineen kärki muodostuu hyvin ohuista, tiiviisti vierekkäin asetetuista neuloista. Tällä kärjellä vedetään ihoon karvoja jäljitteleviä viiltoja, joihin pigmentti viedään.
Kun näin ensimmäistä kertaa käytännössä, miten tekniikka tehdään, pysähdyin.
Minulle oli selvää, että tässä ihoa käsitellään aivan eri tavalla kuin koneellisessa kestopigmentoinnissa.
Koneella työskenneltäessä neula liikkuu nopeasti ylös ja alas ja pigmenttiä viedään ihoon pistemäisesti.
Microbladingissa työvälinettä vedetään ihoa pitkin ja ihoon muodostetaan viilto.
Siinä vaiheessa minun oli pakko kysyä.
Muistan edelleen keskustelun kouluttajani kanssa.
Kysyin häneltä suunnilleen:
“Hetkinen. Tässähän iho traumatisoituu mekaanisesti aika voimakkaasti?”
Hän vastasi, että kyllä.
Kysyin tietenkin seuraavaksi, miksi tekniikkaa sitten tehdään ja opetetaan.
Muistikuvani mukaan vastaus oli hyvin yksinkertainen: koska microblading oli erittäin suosittua ja asiakkaat halusivat sitä.
Minulle se oli melkoinen herätys.
Suosio ei poista tekijän vastuuta
Olin tullut koulutukseen oppimaan uuden palvelun, jolla oli valtavasti kysyntää.
Olin maksanut koulutuksesta paljon.
Olin käyttänyt siihen aikaa.
Ja yrittäjänä tiesin erittäin hyvin, että microbladingilla olisi silloin voinut tienata hyvin.
Olisi ollut helppoa vain aloittaa.
Mutta siinä vaiheessa jouduin kysymään itseltäni yhden aika epämukavan kysymyksen:
Olenko valmis tekemään asiakkaan iholle jotain vain siksi, että se on suosittua ja sillä voi ansaita rahaa, jos itse epäilen sen seurauksia?
Minun vastaukseni oli ei.
Ammattilaisena olen vastuussa siitä, mitä teen toisen ihmisen iholle.
Asiakas voi pyytää jotain. Jokin tekniikka voi olla muodikas. Koko ala voi puhua siitä.
Mutta loppujen lopuksi minä olen se ihminen, joka ottaa työvälineen käteensä ja tekee toimenpiteen.
Suosio ei poista tekijän vastuuta.
Vuonna 2016 päätin käyttää omaa järkeäni, logiikkaani ja tervettä maalaisjärkeäni.
Kun olin nähnyt, miten tekniikka toimii, en ollut valmis tekemään sitä asiakkaideni iholle vain siksi, että kaikki muutkin tekivät.
Ja siihen minun microblading-urani oikeastaan päättyi melkein ennen kuin se ehti alkaa.
Myöhemmin sain vahvistusta myös alan ammattilaisilta
Myöhemmin osallistuin alan kongressiin, jossa yksi ammattilaisista piti kokonaisen luennon microbladingista, ihon traumatisoitumisesta ja tekniikkaan liittyvistä ongelmista.
Muistan sen hyvin, koska aihe oli minulle henkilökohtaisesti kiinnostava.
Asia, jota olin itse miettinyt jo koulutuksessa nähdessäni tekniikan käytännössä, nostettiin nyt esiin ammatillisessa koulutuksessa kokonaisena aiheena.
Se vahvisti tunnetta siitä, että vuonna 2016 tekemäni päätös oli ollut oikea.
Kun päivitän tätä vanhaa artikkeliani nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, olen tarkistanut myös, mitä aiheesta kirjoitetaan nykyisessä lääketieteellisessä ja ammatillisessa kirjallisuudessa.
Microblading kuvataan niissä tekniikkana, jossa ihoon tehdään pieniä viiltoja tai uurteita neuloista muodostuvalla käsityövälineellä ja pigmentti viedään niiden kautta ihoon. Kirjallisuudessa käsitellään myös mahdollisia komplikaatioita, kuten tulehduksia, infektioita, pigmenttimuutoksia ja granulomatoottisia reaktioita.
Tämä ei tarkoita, että jokaiselle microbladingia ottavalle syntyisi ongelmia.
Ei tietenkään.
Mutta minulle se vahvistaa yhden tärkeän asian: huoleni ihon toistuvasta mekaanisesta traumatisoinnista ei syntynyt tyhjästä.
Mitä olen itse nähnyt vuosien aikana?
Tämän jälkeen olen nähnyt työssäni paljon kulmakarvoja, joihin on aikaisemmin tehty microbladingia.
Olen nähnyt myös kauniisti haalistuneita töitä.
Haluan sanoa sen ääneen, koska tarkoitukseni ei ole väittää, että jokainen microblading päättyisi ongelmiin.
Mutta olen nähnyt myös paljon muuta.
Olen nähnyt ihoa, jossa vanhojen karvavetojen kohdalla näkyvät edelleen jäljet. Olen nähnyt ihon rakenteen muuttuneen ja alueita, joiden kanssa uuden kestopigmentoinnin tekeminen ei enää ole aivan yksinkertaista.
Minulla on vuosien varrelta myös paljon omia valokuvia tällaisista tapauksista.
Siksi oma suhtautumiseni microbladingin jatkuvaan uusimiseen on erittäin varovainen.
Minun oma ammatillinen periaatteeni on ollut jo pitkään selkeä:
En suosittelisi microbladingin tekemistä samalle ihoalueelle jatkuvasti uudelleen. Itse pidän kahta käsittelykertaa rajana, jonka jälkeen en enää lähtisi leikkaamaan samaa ihoa uudelleen.
Haluan tässäkin erottaa kaksi asiaa toisistaan.
Kahden kerran raja on minun oma ammatillinen näkemykseni. En väitä, että lääketieteellisessä kirjallisuudessa olisi olemassa universaali sääntö, jonka mukaan microbladingia saa tehdä tasan kaksi kertaa.
Se on raja, jonka olen itse asettanut sen perusteella, mitä olen vuosien aikana nähnyt asiakkaideni iholla.
“Minulle tehtiin microblading ja melkein itkin”
Yksi asia on jäänyt mieleeni myös asiakkaiden kokemuksista.
Olen tehnyt paljon uusia kulmia asiakkaille, joilla on aikaisemmin ollut microblading.
Kun kerron, etten yleensä käytä puudutusta ensimmäisellä kierroksella, osa heistä säikähtää.
Olen kuullut vuosien aikana yllättävän monta kertaa lähes saman lauseen:
“Minulle tehtiin aikaisemmin microblading ja se sattui niin paljon, että melkein itkin.”
Nämä eivät ole minun sanojani.
Ne ovat asiakkaideni kokemuksia.
Kipu on tietenkin aina yksilöllistä. En voi sanoa, että microblading sattuu kaikille enemmän kuin koneellinen kestopigmentointi.
Mutta olen kuullut saman kokemuksen niin monta kertaa, etten voi myöskään olla kiinnittämättä siihen huomiota.
Kiinnostavaa on ollut se, kuinka moni näistä samoista asiakkaista on koneellisen käsittelyn alettua hämmästynyt siitä, kuinka erilaiselta se tuntuu.
Kyse ei siis ole vain kahdesta erilaisesta tavasta tehdä kulmakarvoja.
Myös tapa, jolla ihoa käsitellään, on erilainen.
Mutta lähes kymmenessä vuodessa asiat voivat muuttua
Haluan sanoa tämänkin rehellisesti.
Siitä, kun itse opiskelin microbladingia, on kulunut lähes kymmenen vuotta.
On täysin mahdollista, että työvälineet ovat kehittyneet. Neulat voivat olla ohuempia, tekniikat tarkempia ja tämän päivän microblading voi olla monella tavalla erilainen kuin se, jota minulle opetettiin vuonna 2016.
Minä en tee microbladingia tänä päivänä.
Siksi en aio myöskään väittää tuntevani jokaista nykyistä microblading-tekniikkaa tai jokaisen nykyisen tekijän työskentelytapaa.
Mutta yksi asia on ollut kiinnostava huomata.
Vuosien aikana olen nähnyt yhä useampien sellaisten ammattilaisten, jotka aikaisemmin tekivät paljon microbladingia, puhuvan itse tekniikan traumatisoivuudesta ja siitä, miksi he eivät enää suosittele sen jatkuvaa toistamista.
Minulle se on ollut jälleen yksi vahvistus siitä, että vuonna 2016 tekemäni päätös oli oikea.
Ainakin minun työssäni ja minun arvojeni kannalta.
Enkä ole katunut sitä.
Kun yksi ovi sulkeutui, päätin tulla paremmaksi jossain muussa
Tässä tarinassa tapahtui kuitenkin jotain, mitä en vuonna 2016 osannut vielä nähdä.
Kun päätin, etten lähde microbladingiin mukaan, minun piti löytää oma suuntani.
Ja minä päätin käyttää energiani siihen, missä halusin oikeasti tulla todella hyväksi.
Yksi niistä asioista oli silmien kestopigmentointi.
Aloin kouluttautua siihen määrätietoisesti. Kävin useita koulutuksia ja opettelin erilaisia silmien kestopigmentointitekniikoita, ripsirajan korostamista, rajauksia ja varjostuksia.
Halusin ymmärtää silmiä.
Halusin oppia, miten silmän muotoa voidaan korostaa kauniisti ja miten erilaiset tekniikat toimivat erilaisilla silmillä.
Kun muut ympärilläni puhuivat microbladingista, minä puhuin silmistä.
Vähitellen silmien kestopigmentoinnista tuli yksi vahvimmista osaamisalueistani.
Jälkikäteen ajateltuna se oli ehkä yksi urani tärkeimmistä suunnanmuutoksista.
Joskus se, mitä päätät olla tekemättä, vie sinua eteenpäin
Nykyään asiakkaani eivät tule luokseni vain Lahdesta.
Minulle tullaan eri puolilta Suomea, ja vuosien aikana olen saanut myös asiakkaita ulkomailta.
Jotkut ovat yhdistäneet Suomen-matkansa siihen, että tulevat samalla minun asiakkaakseni.
Se tuntuu edelleen aika uskomattomalta.
En tietenkään väitä, että kaikki tämä tapahtui vain siksi, etten alkanut tehdä microbladingia.
Mutta uskon, että sillä päätöksellä oli merkitystä.
Sen sijaan, että olisin lähtenyt tekemään samaa kuin kaikki muut, minun piti löytää oma vahvuuteni.
Ja ehkä juuri siitä syntyi yksi tärkeimmistä asioista, joita olen ammattilaisena ja yrittäjänä oppinut:
Kaikkea suosittua ei tarvitse tehdä.
Joskus pitää uskaltaa pysähtyä ja kysyä itseltään, uskooko itse siihen, mitä on tekemässä.
Vuonna 2016 microbladingista kieltäytyminen tuntui riskiltä. Asiakkaat halusivat sitä, markkinat halusivat sitä ja sillä olisi voinut tienata rahaa.
Mutta vastuu siitä, mitä teen asiakkaan iholle, on minun.
Sitä vastuuta ei voi siirtää muodille, asiakkaan toiveelle eikä sille, mitä kaikki muut sillä hetkellä tekevät.
Nyt, lähes kymmenen vuotta myöhemmin, katson päätöstä aivan eri tavalla.
En jäänyt silloin jostain paitsi. Valitsin oman suuntani.
Ja siitä päätöksestä en ole koskaan katunut.
T. Anna Riski
